Ylä-Savon kotiseutuyhdistys perustettiin vuonna 1953. Yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on:
Kotiseutuyhdistyksen pitkän työn tuloksena Ylä-Savon kotiseutumuseo avattiin vuonna 1964 kesäkuun 15. päivänä. Museo palvelee yhdistyksen tarkoitusta esittelemällä Ylä-Savon väestön menneisyyttä ja kansanperinnettä. Museo toimii Ylä-Savon kulttuuriperinnön vaalimiseksi ja
tunnetuksi tekemiseksi painottaen alueen väestön asumisen, elämisen ja
arjen historiaa sekä yläsavolaisia talonpoikaisia töitä ja elinkeinoja.
Yhdistys ylläpitää museota ja kerää varoja museotoimintaan hakemalla avustuksia sekä myymällä tuotteita museon hyväksi. Yhdistys myös järjestää tapahtumia ja historia-aiheisia luentosarjoja. Museon suurin tukija on Olvi-Säätiö, jonka rahoitus takaa vakaan pohjan museon toiminnalle.
Olvi-Säätiön lisäksi museon toimintaa tukee Iisalmen kaupunki. Myös yhteistyö Jyväskylän yliopiston kanssa on museolle merkittävä voimavara. Museo konsultoi toiminnassaan museovirastoa ja Pohjois-Savon alueellista vastuumuseota, Kuopion kulttuurihistoriallista museota.
Kotiseutuyhdistys toimii vuosittain yleiskokouksessa valittavan hallituksen ohjaamana. Johtokunta työskentelee yhdessä museoamanuenssin kanssa museon toiminnan kehittämiseksi. Tällä toimintakaudella johtokuntaan kuuluvat seuraavat jäsenet:
Museotoiminnasta vastaa hallituksen lisäksi museoamanuenssi Taina Sormunen. Erityispainopistealueina Matti Pehkonen ja Esa Rissanen huolehtivat museorakennuksista, Tuija Ritola kouluyhteistyöstä, Sanna Marin yhteistyöstä Iisalmen kaupungin kulttuuripalvelujen kanssa, Marita Karppinen yhteistyöstä Ylä-Savon oppaat ry:n kanssa ja Pia Hortling henkilöstöasioista.
Kotiseutuyhdistyksen ja museon toimintaa voit tukea liittymällä yhdistyksen jäseneksi noudattamalla alla olevan jäsenmaksulomakkeen mukaisia ohjeita. Jäsenenä voit osallistua kotiseututyön tekemiseen kuten tapahtumien järjestämiseen, julkaisujen toimittamiseen ja museon pihapiirin hoitamiseen. Jäsenenä voit myös hakea yleiskokouksessa yhdistyksen hallitukseen päättämään museon toimintalinjoista. Kotiseutuyhdistys on kaikille avoin yhdistys, joka kaipaa aina uusia jäseniä.
PDF-muotoinen tiedosto avautuu uuteen ikkunaan klikkaamalla linkkiä. Tiedostossa on ohjeet jäsenmaksun maksamisesta. Muista myös ilmoittaa nimesi ja yhteystietosi hallituksen rahastonhoitajalle, jotta voimme tiedottaa tulevista tapahtumista ja kokouksista.